perjantai, 30. toukokuu 2008

Loppusuoralla..

Hei taas kaikille vielä viimeistä kertaa!

Minullakin on harjoittelu jo viime metreillä, vielä reilut pari viikkoa olisi toimistotyötä tarjolla. Sen jälkeen sitten kyllä nakkaan havajipaidat niskaan ja alan lomailemaan toden teolla =) Toivottavasti vaan on lämmin kesä.

Saatan kyllä sanoa pahastikin, mutta minun mielestä koulu ei ole paljoakaan pystynyt minua valmentamaan tähän työhän. Minusta jokainen työpaikka on erilainen ja joka työpaikassa saa opetella omat juttunsa, oli käynyt sitten kouluja tai ei. Enemmänkin oma aikaisempi työkokemus vaikuttaa osaamiseen ja koulu on vain sitä titteliä varten. Koulussa opittuja taitoja, joita on käyttänyt ei siis pahemmin tule mieleen. Kielitaitokin on hamuttu jo silloin lukioaikoina. En tiedä sitten miten esim. jokin hotel linxin kurssi on auttanut hotelleissa työskenteleviä tms.

Se on vaikea lähteä sanomaan mitä koulussa sitten olisi pitänyt opettaa. Asenne kun itsellä on, että tekemällä oppii. Kenties harjottelu olisi pitänyt olla sittenkin kahdessa erässä, että olisi päässyt kokemaan ja kokeilemaan erilaisia työpaikkoja ja aloja. Koulun itsensä on melko mahdotonta valmentaa opiskelijoita niin monenlaisiin työtehtäviin kuin mitä meille on tarjolla. Ehkä pitäisi keskittyä joihinkin tiettyihin aineisiin tarkemmin eikä vain raapaista pintaa jokaisesta "aineesta".

Mutta, mutta..näinkin positiivista tekstiä minulta tänään irtoaa =)

Ei kun vaan ihanaa kesää kaikille ja muistakaa levätä, pitää hauskaa ja nauttia Suomen suvesta!

- Helistin

 

tiistai, 6. toukokuu 2008

trendeistä ja muista...

Heipä hei!

Täällä sitä vaan vielä pakerretaan parhaansa mukaan. Puhelintyötäkin pääsin jo tekemään, kun vapautui puhelimet muiden ollessa koulutuksessa...Ja ilokseni huomasin, että hyvinhän sitä hommat handlaa. Eihän siinä loppujen lopuksi ole muuta eroa niihin hommiin mitä olen jo tehnyt kuin se, että on puhekontaktissa asiakkaan kanssa. Kuitenkin sähköpostin kautta teen myyntityötä, tarjouksia ja varauksia. Kovin paljon haasteellisia asiakaspalvelutilanteita ei edelleenkään eteen ole sattunut, enemmänkin hermojen kiristystä sen suhteen, kun venäläisten kaaliin ei kaikki tahdo aina mennä ihan heti...Ja käsittämättämiä ovat vielä vaatimaan, penteleet. Mutta, jos muuten miettii haasteellisia työtilanteita niin niitä jos on tullut, niin ne ovat syntyneet yleensäkin jostain muulta taholta kuin asiakkaan suunnalta...

Hommat pyörii siis kuitenkin ihan jees täällä. Töitä tehdessä ja kesää odotellessa. Loman täyteistä kesää eka kerran moneen vuoteen! Ajattelin vetää lonkkaa nyt vielä viimeisen kerran ennesku valmistuu ja saattaa joutua ihan oikeisiin töihin. =)

Trendeistä nyt ehkä sen verran osaisin sanoa, että pitkäaikaisvuokrauksia on mennyt ihan mukavasti. Tämä johtuu kylläkin Talvivaaran olemassaolosta. Ja hyvähän se tavallaan on vaan... Tapahtumat ovat osallaan kans yksi trendi, joiden aikaan ainakin meidän välityksessä olevat kohteet menevät melkosen nopsaan. Yllättävän aikaisin on porukka liikenteessä myös vuoden vaihteen ja ensi vuoden osalta. Kovasti on tehty jo varauksia ja tarjouksia asiakkaille tässä vaiheessa. Ihmiset tuntuu olevan liikenteessä vaan aikaisemmin ja aikaisemmin... Internet-varausjärjestelmäkin on varmasti helpottanut mökkien varaamista. Noin puolet meidän myynnistä onkin nettivarauksia. Itse ainakin ajattelisin, että netin kautta varaamiseen on ehkä hieman matalampi kynnys kun saa yksin rauhassa jahkailla ja tehdä päätöksen yms. jännää...

Mutta eipäs tässä taas. Terveisiä kaikille kanssauurastajille! =)

 

tiistai, 1. huhtikuu 2008

haasteelliset asiakaspalvelutilanteet

Hei taas!

Ei sitä taaskaan osaa kertoa paljoakaan enempää kuin viimeksi. Kaikennäköisiä työtehtäviä on kontolle sattunut, enkä enää ole niin eksyksissä.

Harjoittelu on minulla nyt siinä pisteessä, että ajankohtaiseksi minulle on tullut haasteellisten asiakaspalvelutilanteiden puiminen. Omalle kohdalle tällaisia ei ole oikeastaan kauheasti osunut. Vaikka joskus on ollut tuossa tiskillä sellainen olo, että ei kaikkeen osaa vastata, kaikki on mennyt silti hyvästi. Asiakkaat ovat todella ymmärtäväisiä ja enhän se minäkään voi kaikkea tietää. =)

Muilla työntekijöillä on sitten ollutkin aina välistä niitä haasteellisisempia asiakaspalvelutilanteita, mitä sivusta olen päässyt seuraamaan. Erilaiset reklaamaatiot ym. ihmeellisyydet ovat kyllä olleet aina välistä melko mielenkiintoisia.

Vielä ei ole siis omalle kohdalle niin kovin paljon tällaisia tilanteita tullut. Asiahan olisi toki aivan toisenlainen, jos puhelintyötä itse tekisin.

Jahas. Sitä on nyt taas vähän kannettu kortensa kekoon. Jatketaan sitten luovempana päivänä.

 

maanantai, 10. maaliskuu 2008

toinen kuukausi käyntiin

Heipsan!!

Nyt se on sitten saatu minullakin ensimmäinen kuukausi lusittua ja uuttahan se putkeen työntää.

Kuukausi hurahti todella nopsaan ja kivaakin on kerennyt olemaan. Motivaatio täällä on aivan eri luokkaa kuin lentokentän tekemättömyyteen verrattuna. Mahtavat työkaverit ovat kyllä tehneet osansa. Se on kyllä niin fakta juttu, että työkaverit sen tekee suurelta osin miten töissä viihtyy. Porukka täällä on ihan niinkuin ihan "oikeita", tavallisia kavereita.

Hommaa on ollut jos jonkinlaista. Työtehtävät on laajentunu aika lailla ja voinpa jopa sanoa handlaavani melko lailla kaiken. Matkailuneuvonta on se mun pääjuttu edelleen, mutta harvemmin tuossa tiskillä sitä porukkaa lappaa. Muita hommia on kerennyt hyvästi tekemään. Tiskin hommatkin on aika lailla hanskassa, että osaa ihan itse vastailla asiakkaiden kysymyksiin eikä apua tarvi pyytää.... Yllättävän hiljaset oli kuiteski hiihtolomaviikot. Ei tullu pelättyä hulinaa ja vilskettä.

Postituksien ja erilaisten päivitysten lisäksi hommiini kuuluu nyt nettivarauksten teko melko täysin minulle, puhelimeen vastaan edelleen sitten kun muut on jostain syystä poissa, ja osaan periaatteessa hoitaa nekin asiakkaat. Ainut harmi on, että tässä talossa on vaan kolme puhelinta eli itellä ei omaa ole... Erilaisten tilausten ja esitteiden kanssa on tullut oltua tekemisissä kans... Ai niin, ja pari pientä prokkista on sattunut kohdalle, joita tässä sitten väsään kun aikaa on. Semmottia työtehtäviä sitä nyt on minun kontolle tullut.

Eipä sitä sitten sen kummempia kuulumisia osaa kertoa. Aina kun istuu kirjottelemaan tätä niin kaikki asiat unehtuu mielestä täysin. No, sille ei voi mittään.

Hauskaa on ollut tähän asti ja toivottavasti hyvä fiilis jatkuu etiäkinpäin!

Kassellaan palaillaan taas, kunhan kirjotettavaa mieleen hyppää. Työniloa toivottelen edelleen muille kanssaharjoittelijoille!!! : )

 

maanantai, 25. helmikuu 2008

kolmatta viikkoa viedään...

Morons!

Ihan hirmuisen paljon ei ole tapahtunut sitten viime lukeman, mutta kirjoitellaanhan nyt kun aikaa kertas löytyy.

Hiihtolomat on yllättänyt hiljaisuudellaan. Pelättyä ryysistä infotiskillä ei ole näkynyt. Se on varmaan, että viime viikon hyvät kelit piti turistit ulkosalla.. Saas nähdä miten tällä viikolla käynee.

Päätoiminen työtehtäväni on edelleen matkailuneuvonta ja niitä juoksevia asioitahan siinä sitten sivussa on aikaa toimitella. Oon hommaillu nyt postituksien ja erilaisten päivitysten kanssa. Vähän oon alkanut nettivarauksia laittamaan järjestelmään ja laskuja sitä kautta lähettelemään... Tuo puhelinvarausjärjestelmäkin ois tosi simppeli, mutta kunnolla ei siihen kannata paneutua ja opetella, kun uus järjestelmä tulee kuukauden sisään.. Siinä voi mennä vaan sekasi.

Välistä tuntuu vähän turhalta mennä tohon tiskille asiakkailta utelemaan miten voi auttaa, kun monessa tapauksessa on vaan suoraan saanu huhuilla jonkun "täyspäisen" auttamaan. Ei ole mulle vielä täysin selvillä mihin juttuun voidaan jo itse myydä tästä ja mihin pitää vain ohjata. Mutta muuten perus opastuskysymykset ei tuota ongelmia, itse kun paikkakuntalainen on.

Toinen vähän hölmön tuntunen juttu on se, kun vastaan puhelimeen, jos muut ei ole paikalla sillä hetkellä (esim. lounaalla). Sitä vastaa niin virallisesti ja kuuntelee asiakkaan hirmu pitkän sepustuksen mitä asiaa hänellä on, ja sitten minä tyttö vaan töksäytyän, että joo, en valitettavasti voi auttaa, voinko ottaa yhteystietoja ylös jne...

Lounaasta puheenollen... Voi tsiissus. Minä tulen olemaan harjoittelun loputtua niin tynnyri, että huhhuh. Työnantaja tarjoaa mulle joka päivä lounaan Amarillossa ja sitä ku on niin perso ruoalle niin sitä kans vetää sitten koko rahan eestä... Sitä ei ikinä opi, että ähkyssä ei oo hyvä olla =(

Mutta eipähän siinä. Tämmöstä täällä tänään. Palaillaan taas!!!